Heinäkuu oli haikea, vuoden viimeinen viivähdys. Aika meni tallentaen muistoja pieniin pikselimaailmoihin. Mieli maisteli vuoden värikkäitä maisemia, miettien tulevia kaupungin kaltereita. Kesä tuntui tulevan ja menevän, huomaamatta haihtuvan.
Helle tuskin haastoi huilaamaan, kelit jatkuivat kummina. Toisella polku piirsi pitkän reitin, kantoi läpi kolmen valtakunnan rajan. Toinen kävi lähimetsän laidoilla mittaamassa tuttujen puiden paikkoja, kurkistelemassa kivien koloihin, katselemassa järven juhlallista pintaa. Vuosi kiertyi loppuun. Pimeiden polkujen varjot välkkyivät viimeisiä kertoja, öiset äänet vaimenivat korvakäytävissä. Illan viimeisinä tunteina herkuteltiin hiljaisilla hetkillä, haikailtiin käymättömiin kohteisiin. Kohta olisi aamu, niin kuin aina oli.
0 Comments
Kesäkuu kietoi kulttuurin ja kaihon kohdilleen. Kätkeydyttiin korpien kainaloihin, leijuttiin koskien kivikoissa veden vietävänä. Iltaisin kaiveltiin lämmintä lautasille ja luiden päälle. Aamut olivat kasteesta kankeat, muuttuivat liikkeessä lopulta lämmöksi. Kasvit kukoistivat vasta kuun lopussa, loivat kuvaa kesästä. Joki joudutti matkaa menneisiin, uudenlaisiin ulottuvuuksiin. Pysähdyttiin mieleisissä mutkissa, mietittiin kuohuavia koskia. Kokeiltiin kuulolla tietää, vasta veden päällä varmistuttiin. Hiidenkirnussa hirvitti, lopulta kuitenkin humalluttiin hauskuudesta. Tukkilaisjätkät tuulettivat taitojaan, opettivat kärsivällisyyden keräämistä. Tukit poljettiin pyörimään, juostiin kunnes upottiin. Taisteltiin motin muodostamisesta, kovimmasta halonhakkaajan maineesta. Sauna lämpeni satavuotiaalla perinteellä, pesi puhtaaksi savotasta. Löhöiltiin laitureilla, kun oli lämmintä, kastettiin talvi iholta. Taivas tarjoili odottamisen intoa, pilvien punoittavia reunoja, tummia matalia mattoja, korkeuksiin kumpuavia kauneuksia. Aurinko valaisi harjujen hiekkaisia törmiä, kainosti kimaltavia kuusikoita. Kuu kävi kokeilemassa kauanko vielä kehdataan kylmettyä. Kuuli kai pahat puheet kesästä. Toukokuussa aamut olivat kesän kaltaisia, koleus kyläili kohtuudella. Punainen pirtti opetti menneitä metkuja, museota muistuttamatta. Aika piiloutui nariseviin nurkkiin, nukahti nauttimaan. Talossa taiteen tunnelma, tiedon taukoamaton tulva.
Huivit peittivät päivisin päät, helmat hulmusivat, hiki hiipi talikon tahdissa. Perunoita pistettiin peltoon, pellavat ja kaurat viskottiin vakasta vauhdilla. Vettä kiikutettiin käsivarret venyen, kumottiin kanoille ja kasvimaalle. Pihatöiden päätteeksi pistettiin penkeille pitkällään. Metsässä vietettiin koleat päivät, ihmeteltiin pienten kanssa muksahtaneita maisemia, menninkäisten majoja. Muutamana päivänä lämpö löhöili vanhalla pihamaalla, kukitti omenapuut vihdoin vaaleaan punaan, hetkissä jo ajatus kesästä. Satoon tulee selvyys syksyllä, sitten kun kesä käväissyt, kyllästynyt muokkaamaan maiseman muotoja. Toisaalla järvet kantoi kanootteja, mukanaan täkäläiset ja muunmaalaiset, muistoihin muunlaisiin. Kulttuurien kohtaamisia, oppina uusi sana sieltä toinen heiltä. Saunottiin rannalla, painottomia veden päällä kiuas kivineen, lauteet, peitteet. Opastettiin omalla tavalla, tahtona turvallinen retki huumorilla. Maasta nousevia, silmuja, versoja vihreitä, maisteltiin, joitain jo paineltiin mieleen. Koittava kesä kaikkien mielessä, kirittää kasvamaan. Otettiin käsituntumaa oppaan elinkeinoon, rakennettiin puitteita paremmaksi tienestin tarpeisiin, tulevaan ammattiin. Huhtikuu huokaillut kevään kylmyyttä. Maa tuoksunut miedolle mudalle, silmut sinnitelleet lämmön läikähdyksissä. Kukat kaivanneet kevättä, kurkotelleet korkeammalle. Jäät häipyneet järvistä hileiksi, tuuli huuhtonut hippusetkin. Kuljettu siellä täällä, vetten päällä.
Meri vatkannut voipuneita vaahtopäitä, halo halannut rannalla notkuvia. Rantahiekat lainehtineet lempeästi, luulleet lämmön tulleen. Torneista tihrustettu lintujen leikkejä. Harvinaisuuksia havaittu, tavallisia taivoiteltu. Opittavana laulurastaiden rallit, varpusten viserrykset, tunnistettu taajuuksia, tajuamatta. Vesien viileys värisyttänyt, valuvat virrat vieneet mukanaan. Melottu mutkittelevia matkoja, kiviä kopsuteltu. Kaivattu vesien vapauttavaa väljyyttä, vakavoiduttu viattomista tuulista. Lumi leijunut kevään kantapäille. Taivas tukehtunut valkoiseen valoon, illoiksi valjennut väijymään pensaiden pimennoista. Hiljennytty, heinien hiiskuessa hulluuksia kevään tulosta. Maaliskuussa hiihdetty hirmuisesti, tehty tulia töiksi, heilutettu hyvästejä. Kuljettu kelkkojen kadonneita jälkiä, toivottu taukoja tulisijoille. Häkellytty valloittavasta valosta, pidemmistä päivistä. Pyyhkäisty suksilla pimeyksien reunoja, painuttu pehkuihin piilossa pakkasilta.
Harvoissa harmaissa päivissä häilynyt hiljaisuus. Hetket jääneet tuntureiden taitoksiin, jämähtäneet jonnekin joutilaina. Pilvet painaneet paljakoiden päitä, pidellen piilossa kadonnutta kauneutta. Kunnes. Tuntureilta nähty naapuriin, kauaksi kaikesta kuroteltu. Siniset taivaat säteilleet selittämätöntä, valtamerille vastuksina. Todistettu tuulen taikatemppuja, lumen moderneja muodostelmia. Kurujen katveessa mykistytty mahtavista maisemista. Vyöryt vaanineet varoituksissa, lumet lohjenneet liikkeelle. Kiirunat kiiruhtaneet kieppeihinsä, köpötelleet kuvilta karkuun. Kevät kokeillut kotiinlähtijöitä. Tiputtanut tykyt taipuneilta puilta, neulaset hankien heinikoiksi. Metsät muuttuneet matkailijoille mahdottomiksi. Lämmöstä loukkaantunut lumi laittanut hiihtäjät hikoilemaan. Järvellä lykitty viimeiset tasaiset tahdit, todistettu valon voimaa. Tuntureiden tuolla puolen, kesken kotimatkan, kaivattu jo tutuille taipaleille. Helmikuu yrittänyt huitoa harmautta hartioiltaan. Jäät paukkuneet palapeleiksi, kerran pinnoittuneet säihkyville säröille, seuraavaksi silonneet sään sulosta. Kairalla kieputeltu reiät pilkillä pyytäville, pidetty passia paikallaan, pitkästytty, paineltu tulille kahvia keittämään. Avannosta kiloittain kohmeisia kaloja, kohtalona kellua kalakeitossa.
Pidelty perinteitä puheissa, pienissä teoissa. Pakerrettu puulusikoita, parsittu pipoja. Perehdytty pohjoisen kansojen taruihin ja taitoihin. Pohjustettu mieliä maaliskuun mainioille jutuille. Pohjoiseen poikettu. Valjut kelit viluksi vaihtuneet, vaativat vahvempaa varmuutta. Hiihdelty hohtavilla hangilla, upottu umpiseen. Vietetty pakkasöitä revontulien alla, kasattu kammeja, katseltu kauniita keloja, kiivetty tunturin laelle, laskettu alas ristiin rastiin puiden peittämiä rinteitä. Liikuttu hiljaa hiihtäen hämärässä. Painettu mieleen paikkoja, joissa voisi joskus käydä, joissa voisi joskus olla. Tammikuussa viikko todellista talvea, puolikkaina päivinä. Pakkanen paranteli ennätystään, pisti paikallisenkin pohtimaan. Suunnistusta luottaen lappalaisen lukemiin. Suonreunat näyttivät suuntaa, tunturit nousivat mielessä kartan reunoiksi. Hiihtäen hikeä vältellen, taukoja tavoitellen.
Uuden vuoden illasta lähtien pohjoisella taivaalla värikkäät tulet, taipuivat auringon tuulessa tanssiin. Komeimmasta valosta kilpaili tuntureiden pastillitaivas, kirkas kuutamon kaje. Toisenlaista taidetta tarjoili kylmän kuvittama kuura erämaan ikkunoissa. Kaamosöiltä, takaisin lauhoille seuduille. Tihku, nuoska ja kaakkoistuuli käsitteinä käytössä. Risut raapivat suksien pohjia, lumi hupenee hetkissä. Jää repeää railoiksi, harmaus hunnuttaa hennot maisemat. Talven tulo taittunut, tummentanut turhan toiveen. Joulukuussa lumi jäi jäistä jälkeen. Kylmä yritti paikata päivien pimeyttä, puhalsi kuurat kasvien koristeiksi. Jäädytti järven kirkkaudeksi, muutti myöhemmin marmoriksi. Siinä välillä kantoi pilkkijän, otti vastuun meidän saapastelusta ja suksien suhinasta. Lopulta kengän kärjillä kokeiltiin kestävyyttä, kuvattiin kylmän kaunistamia rantamia.
Tässä kuussa kuljettu muille maille. Harvoina pakkasen puremina päivinä pakahduttiin soiden säihkeestä, seisoskeltiin metsäsaarekkeiden suojissa. Järvien rannoilla ihmeteltiin suhruisia sumupeitteitä. Mutkaisissa männyköissä mietittiin sirkutusten soittelijoita. Kuljettiin kaidan kolun katveessa, kunnes metsä näytti näkymättömän maisemansa. Pimeys pakotti aikaisin nukkumaan, käski painamaan silmiä umpeen heti hämärän tullen. Jouluna vihreys viettää juhliaan, päivät pitenivät sateen suojissa. Mieli menee menneen äärelle, suunnittelee jo hieman seuraavia siirtoja. Uutena vuotena talvi on taattua ja vihreys tulee säihkymään tummalla taivaalla tuntureiden taikaa. Toivotamme tulevalle vuodelle arvokkaan hiljaisia hetkiä luonnossa liikkuville. Marraskuu on ollut mustavalkoinen. Välillä metsässä on pimeää kuin komerossa, toisinaan lumen valkeus on korvannut otsalla keikkuvan keinotekoisen valon. Aamuisin taivas painaa puiden latvoja. Päivät ovat jatkaneet samaa tunnelmaa, olleet hämmentyneen harmaita, tuskin aamuista erottuneet. Rannalla vesi on ollut mustaa kuin laulussa. Peittynyt sitten jäähän, joka on kuin valmiina imaisemaan itseensä eksyneen elämänkappaleen.
Kuun alussa satoi muutama hahtuva, joista ei ollut heti ensilumeksi. Ne muodostivat yön aikana majoitteen ympärille valkean kuvion, kuin piparkakkumuotilla painetun. Nukkujan uniin ei pikkupakkanen hampaineen ulottunut, kun oli puettuna kolmeen untuvatakkiin. Lumi muotoili kuun puolessa välissä metsälle äänenvaimentimet. Puiden oksat painuivat kumaraan lumen alla, tehden kunniaa ohikulkijoille. Tykyt tymähtelivät maahan myöhemmin lämpimien päivien myötä. Sade sulatti nopeasti lumet ja ja muutti maan kevääksi. Mahtaako pelloille ja metsiin tulla hiihdettävä lumipeite, tanssiiko yötaivaalle näkyviin revon vihreät tulet, ottaako kylmä pian otteen sormista, poskista ja nenänpäästä. Lokakuu on ollut meille lempeä vaikka laavu oli alkanut järvenrannassa tuntumaan viileältä. Naapurimme olivat muuttaneet erilaisissa muodostelmissa kohti valoisampia maisemia. Mekin muutimme, vielä pimeämpään paikkaan. Majoitus alkoi nousta syvemmälle metsään. Aamuisin sai heräillä kuivilta mättäiltä pirteään kuuraan. Kohmeisessa maassa metsämansikat tarjoilivat erehdyksissään vielä antimiaan.
Märät metsät odottelivat tuloaan kuukauden puoleen väliin. Kosteus kasteli kulkijoita. Iltaisin metsä sulki meidät sisälleen, otsalamppu loi hopeisia kiiloja mustaan maastoon. Puut näyttivät kuluneilta kuorilta, vanhoilta kasvoilta, nitisivätkin välillä kuin kovia kokeneet nivelet. Vähitellen jalat löysivät paremmin pimeässä metsässä oikeille uomilleen, alkoivat luottamaan tunnustelun taitoon. Uni on ollut välillä ohutta, yöllä on herätty havainnoimaan tuntuuko kylmältä. Monestikaan ei vielä mutta aavistus tulevasta on aamuöisin ilmassa. |