Hiljaisuus on tummaa mattoa horisontissa, liukkaita askelluksia pitkospuilla, kadonneita luonnon ääniä. Pimeällä Kiljamon luontotornista näkee avaran suomaiseman, sellaisen jossa voi vain kuvitella olevan yksityiskohtia. Puiden latvat ovat katseen alapuolella kuin käsin kurkoteltavissa, tummempina kuin taivas. Virvatulien loistetta ei näy, ei kuulu liioin sielujen ääniä suonsilmistä. Valonkaje kylistä näyttäytyy taivaalla purppuraisina aukkoina, tiet ympärillä ovat hiljentyneet.
Vaikka mitään ei näy eikä kuulu, mieli odottaa jotakin tapahtuvaksi. Valmiina valpastumaan, aivan turhaan. Mitään ei tapahdu, ei yhtään mitään, kaikki tuntuu ikiaikaiselta, seisahtuneelta. Aivan kuin välillä suon reunassa olisi jokin, ehkä kivikauden kulkija. Silmät yrittävät tottua pimeään maisemaan, askel osuu juuri kapeille pitkospuille. Välillä lämmintä teetä ja katse kohti avaraa nevaa. Maisema muodostuu harmaan sävyistä, puiden leikellyistä silueteista. Tuhansien vuosien aikana sammal- ja turvekerrokset ovat kerääntynyt jääkautisen järven pohjaan, painuneet kasaan, tiiviisti maankuoreen. Nyt kasvillisuudesta esittäytyy vain tarmokkaimmat törröttäjät. Suolla kulkeneiden metsäkauriiden jäljet ovat painautuneet vastasataneen lumen pintaan. Nostelleet koipiaan korkealle ja kulkeneet peräkkäin tehden polkuja sinne tänne suon reunaa, syöneet jotakin mennessään. Suon laitoja ympäröivät metsät ovat kuin menninkäisen koti, päivänsädä vain puuttuu, kyläilee varmasti taas keväällä. Siihen asti pehmeät sammalkummut ovat lumipeitteen alla, ainakin ajoittain. Polku kulkee korkealle kallioille. Härksaaren louhoksella mineraalit muhivat maaperässä, osa uskaltautuu säkenöimään seinämissä. Pimeässä kivet muodostavat alttarin kallion laelle. Satumetsässä suuret männyt ovat kellahtaneet kyljelleen, maa on nöyrtynyt, ottanut kaatujan vastaan pehmeästi. Asetumme yhden rungon viereen yöpuulle. Metsäinen seinä kasvaa rehevää sammalta, suojaa suon tuulilta. Aamulla on kuin ilta, pimeä muuttuu pian hämäräksi. Pitkospuiden varrella hiiltä sitoneet puunkäppyrät seisseet suon sateissa satoja vuosia. Saaneet yöllä koristeeksi lumiset pumpulat oksiensa kärkiin. Taivaalla pilvien repaleet sinertyvät aamun valosta, jättävät päivän kajeen varjoonsa. Suon avaruus muuttuu metsän varjoiksi.
0 Comments
|
Arkisto
Täällä julkaisemme lyhyitä kertomuksia yöpymisistämme eri puolilla Suomea.
|