Toukokuussa aamut olivat kesän kaltaisia, koleus kyläili kohtuudella. Punainen pirtti opetti menneitä metkuja, museota muistuttamatta. Aika piiloutui nariseviin nurkkiin, nukahti nauttimaan. Talossa taiteen tunnelma, tiedon taukoamaton tulva.
Huivit peittivät päivisin päät, helmat hulmusivat, hiki hiipi talikon tahdissa. Perunoita pistettiin peltoon, pellavat ja kaurat viskottiin vakasta vauhdilla. Vettä kiikutettiin käsivarret venyen, kumottiin kanoille ja kasvimaalle. Pihatöiden päätteeksi pistettiin penkeille pitkällään. Metsässä vietettiin koleat päivät, ihmeteltiin pienten kanssa muksahtaneita maisemia, menninkäisten majoja. Muutamana päivänä lämpö löhöili vanhalla pihamaalla, kukitti omenapuut vihdoin vaaleaan punaan, hetkissä jo ajatus kesästä. Satoon tulee selvyys syksyllä, sitten kun kesä käväissyt, kyllästynyt muokkaamaan maiseman muotoja. Toisaalla järvet kantoi kanootteja, mukanaan täkäläiset ja muunmaalaiset, muistoihin muunlaisiin. Kulttuurien kohtaamisia, oppina uusi sana sieltä toinen heiltä. Saunottiin rannalla, painottomia veden päällä kiuas kivineen, lauteet, peitteet. Opastettiin omalla tavalla, tahtona turvallinen retki huumorilla. Maasta nousevia, silmuja, versoja vihreitä, maisteltiin, joitain jo paineltiin mieleen. Koittava kesä kaikkien mielessä, kirittää kasvamaan. Otettiin käsituntumaa oppaan elinkeinoon, rakennettiin puitteita paremmaksi tienestin tarpeisiin, tulevaan ammattiin.
0 Comments
|