Lokakuu on ollut meille lempeä vaikka laavu oli alkanut järvenrannassa tuntumaan viileältä. Naapurimme olivat muuttaneet erilaisissa muodostelmissa kohti valoisampia maisemia. Mekin muutimme, vielä pimeämpään paikkaan. Majoitus alkoi nousta syvemmälle metsään. Aamuisin sai heräillä kuivilta mättäiltä pirteään kuuraan. Kohmeisessa maassa metsämansikat tarjoilivat erehdyksissään vielä antimiaan.
Märät metsät odottelivat tuloaan kuukauden puoleen väliin. Kosteus kasteli kulkijoita. Iltaisin metsä sulki meidät sisälleen, otsalamppu loi hopeisia kiiloja mustaan maastoon. Puut näyttivät kuluneilta kuorilta, vanhoilta kasvoilta, nitisivätkin välillä kuin kovia kokeneet nivelet. Vähitellen jalat löysivät paremmin pimeässä metsässä oikeille uomilleen, alkoivat luottamaan tunnustelun taitoon. Uni on ollut välillä ohutta, yöllä on herätty havainnoimaan tuntuuko kylmältä. Monestikaan ei vielä mutta aavistus tulevasta on aamuöisin ilmassa.
0 Comments
|