Marraskuu on ollut mustavalkoinen. Välillä metsässä on pimeää kuin komerossa, toisinaan lumen valkeus on korvannut otsalla keikkuvan keinotekoisen valon. Aamuisin taivas painaa puiden latvoja. Päivät ovat jatkaneet samaa tunnelmaa, olleet hämmentyneen harmaita, tuskin aamuista erottuneet. Rannalla vesi on ollut mustaa kuin laulussa. Peittynyt sitten jäähän, joka on kuin valmiina imaisemaan itseensä eksyneen elämänkappaleen.
Kuun alussa satoi muutama hahtuva, joista ei ollut heti ensilumeksi. Ne muodostivat yön aikana majoitteen ympärille valkean kuvion, kuin piparkakkumuotilla painetun. Nukkujan uniin ei pikkupakkanen hampaineen ulottunut, kun oli puettuna kolmeen untuvatakkiin. Lumi muotoili kuun puolessa välissä metsälle äänenvaimentimet. Puiden oksat painuivat kumaraan lumen alla, tehden kunniaa ohikulkijoille. Tykyt tymähtelivät maahan myöhemmin lämpimien päivien myötä. Sade sulatti nopeasti lumet ja ja muutti maan kevääksi. Mahtaako pelloille ja metsiin tulla hiihdettävä lumipeite, tanssiiko yötaivaalle näkyviin revon vihreät tulet, ottaako kylmä pian otteen sormista, poskista ja nenänpäästä.
0 Comments
|